Nyt se syksy on sitten kai virallisesti alkanut tulla. Kaksitoista astetta "lämmintä". Miten se voi nyt tuntua kylmältä, kun keväällä se tuntui ihanalta? Talven ekat pakkaset ovat varmasti kaikkein pahimmat. Kai sitä siihen lämpimäänkin tottui, ihan niin kuin talven kylmyyteen.

Tänään lämpötila siis oli sen kaksitoista astetta ja tuntui siis kylmältä, lisäksi välillä on tullut vettäkin. Käytin Vilkun lenkillä ja loppulenkistä alkoi inhottavaakin inhottavampi tihkusade - rankkasade on oikeasti parempi, yleensä se on ohi nopeammin kuin tihkusade. Liikkatunnilla ei kylläkään satanut, mutta tuntui kylmältä - ehkä olisi pitänyt ottaa se takki sittenkin mukaan. Hanskatkin pitäisi hommata, eihän tuolla ulkona kohta muuten tarkene.

Tuntuupa oudolta selata kauan sitten ottamiani valokuvia. Niillä tarkoitan edellisellä kamerallani (Canon Powershot A410) ottamiani kuvia. Se oli eka digikamerani. Tuntuu kuin ne kuvat olisivat ihan eri aikakaudelta, vaikka sain nykyisen kamerani maaliskuussa 2009 synttärilahjaksi. Silloin en tuntenut sanaa nimeltä lähikuvaus, eli en kuvannut lähikuvia kukista enkä mistään muustakaan. Tuntuu, että tuolla uudella kameralla on otettu suurin osa niistä parhaista kuvista. Välillä, kun katson niitä kuvia, mietin, että olisi tuonkin kohteen voinut kuvata paremminkin... Alla oleva kuva on otettu keväällä 2009.

Kääk, voisi olla aika päättää se, miten värjäytän huomenna hiukset. Ehkä asia selviää vasta huomenna, mutta kai joku idea olisi ihan hyvä olla olemassa... Hui, hiukset lähtee sitten lyhyemmiksi, tuntuu varmaan oudolta. Mutta ei mitään sellaista polkkatukkaa, jollainen minulla oli ekaluokalla... Ei itse asiassa polkkatukkaa lainkaan, ei ei.