Nyt päästään sitten porautumaan siihen, mikä on ensimmäinen muistikuvani mistäkin asiasta ja mitä ihmettä mieleeni on jäänytkään... Apuna toimii onneksi muun muassa Kouluvuoteni-kirja.

Ensimmäinen joulu, jonka muistan
En todellakaan muista vuotta, mutta sain lahjaksi ainakin kivan rasian, saippuoita ja Nalle Puh-talon, jonka tarroja kiinnitin johonkin videokasetin koteloon.

Ensimmäinen koulupäiväni
Oli aurinkoinen päivä. Minulla oli kuvan perusteella keltainen T-paita ja muistaakseni vaaleanpunainen hame ja valkoiset sukkahousut. Päässä oli keltainen kukkakuvioinen huivi. Minulla oli vaaleanruskea (luonnollisen värinen) polkkatukka. Odotin innolla sitä, milloin saataisiin ensimmäiset läksyt. Muistaakseni istuimme luokan lattialla ja olimme jotain tutustumisleikkiä.

Ensimmäinen kouluruoka
Tästä ei ole mieleen jäänyt muuta kuin se, että ruokana oli ainakin jotain kanajuttua, josta en tykännyt. Lisäksi oli varmaankin mustaherukkahilloa ja jotain muuta.

Ensimmäinen päiväkirja
Se on tallessa vielä! Se oli pörröinen, pinkki ja sydämenmuotoinen. Sain sen varmaan joululahjaksi vuonna 2001. Käsialani oli mahtava ja vielä hauskempaa on nyt jälkikäteen lukea omaa tilitystä sekä sitä, mitä elokuvaa on ollut katsomassa ja mitä on edes tehnyt. Ei kovin syvällinen päiväkirja, mutta kun otetaan huomioon, että ensimmäinen merkintä on 29.12.2001... Olin sinä talvena vielä esikoulussa.

Kun opin lukemaan
Opin lukemaan ilmeisesti sinä syksynä/talvena, kun olin esikoulussa. Se tapahtui kai vahingossa, muistan lukeneeni jotain jostain katukyltistä. Olin jo silloin aika nopea lukemaan. Opin kirjoittamaan aiemmin kuin lukemaan.

Ensimmäinen hiustenvärjäys
Ehkä on pakko aloittaa virallisesti ensimmäisestä kerrasta. Olin toisella luokalla ja hiuksiini värjättiin kaksi kuviota. Ne lähtivät yön aikana pois, koska olin muistaakseni kipeä... Kokonaan hiukseni värjättiin ensimmäisen kerran kun olin kolmannella luokalla. Väri oli punainen ja sen piti kai kestää pitkään, mutta eipä kestänyt.

Ensimmäinen kamera
Minulla oli jokin filmikamera, muovikuorinen. Olin kuusivuotias, kun kuvasin sillä Ruotsin matkalla. Ne kuvat ovat aika mielenkiintoisia. Mainitsenpa nyt ensimmäisen digikamerani. Halusin omaa kameraa kovasti ja toivoinkin kameraa joululahjaksi. Se oli vuosi 2006 ja joululahjapaketista tuli esille Canon Powetshot A410. Kuvasin sillä aika paljonkin (lähinnä Bratz-nukkeja...) ja se toimii vieläkin.

Ensimmäinen bändi, jota fanitin
Tiktak. Sain Tiktakin Ympyrää-levyn joululahjaksi joskus ja siitä se silloin lähti. Tulikin hankittua kai Tiktakin kaikki levyt. Näin Tiktakin kerran livenäkin. Olin kuudennella luokalla, kun Tiktak lopetti soittamisen.