En todellakaan ole koskaan ollut mitään liikunnallisilta tyyppiä. En ala-asteella, enkä nykyisin yläasteellakaan. En ole koskaan rakastanut koululiikuntaa ja vasta kahdeksannella luokalla lakkasin inhoamasta sitä aivan totaalisesti. Liikunta ei kuitenkaan ole lempiaineeni koulussa.

Liikuntaharrastukset eivät ole kuuluneet elämääni. Pesäpallo ei kiinnosta, koripallo ei kiinnosta, eikä jalkapallo tai melkein mikään muukaan. Koulussa pelattu sähly on ollut ehkä ainoa laji, josta olen pitänyt. Jotenkin vain tuntuu, ettei liikuntaa voi harrastaa missään ellei halua kilpailla.

En silti vietä koko aikaani tietokoneen edessä istuen, kuten helposti voisi kuulla. Kävelen koulun jälkeen aika paljon ja käyn vähintään iltalenkillä Netan kanssa, aamulenkki on yleensä vanhempien vastuulla. Kesäisin myös pyöräilen aika paljon keskustaan ja sinne on se 11-12 km suuntaansa.

Juokseminen ei ole oma lajini. Heti alkaa pistää kylkeen. Tänään oli Cooperin testi ja sain juostua 1800 metriä. Olen ainakin itse iloinen siitä. Paransin ihan vähän viime vuodesta, jolloin tulos taisi olla jotain 1750 tai 1770 metriä. Olisi se viides kierros eli samalla 2000 metriä tulla täyteen, jos en olisi joutunut kävelemään välillä. Pisti kylkeen, joten oli äärimmäisen epämukava juosta.

Koululiikunta tuntuu tosi suorituspainotteiselta aina välillä. En jaksa välittää liikunnan numerostani, vaikka "asennoituminen vaikuttaa". Olisi vain teeskentelyä minulta sanoa: "Oi, liikuntaa, ihanaa! Pesistä, jee! Korista, jee!" Olkoon numero mikä oli, kahdeksannen luokan keväänä se oli 8 ensimmäistä kertaa koko yläasteaikana ja joulutodistukessa se oli 8. Ei se liikunnan numero minun kohdallani mihinkään vaikuta.