Tämä alkaa olla niitä päiviä, kun oikeasti alkaa tajuta miten vähän peruskoulua on jäljellä. Alkaa olla se aika, jolloin haluaisi vain kuljettaa kameraa mukana ja ikuistaa jokaisen hetken omassa luokassa. Se aika, kun lähestyvän peruskoulun loppumisen haluaisi unohtaa, vaikka siihen on kohta aikaa enää vain viikko.

Silti joka hetki lähestytään lauantaita 4.6. Luokan taululla lukee, montako koulupäivää on jäljellä. Luku käy joka päivä pienemmäksi ja pienemmäksi. "Koulua on enää aika vähän jäljellä"-lausahdus esiintyy sivulauseissa. Mietitään, miten pukeudutaan ja miten meikataan sitten kevätjuhlapäivänä.

Koulukirjoista pitää kumittaa lyijykynän jäljet ja kirjat pitää palauttaa. Luokassa harmitellaan yhdessä sitä, miten voikaan sataa ja huokaillaan sitä, kun aurinkoisina päivinä pitää istua sisällä. Viime hetken järjestelyjä sählätään kuin viimeistä päivää ja luokassa vaellellaan päämäärättömästi.

Silti kaikki tietävät, että peruskoulun lopun aika on lähellä. Se on se hetki, mitä on kammottu ja odotettu seitsemännestä luokasta asti. Se on se hetki, josta on syksyllä ajateltu: "Vasta keväällä sitten". Vuosi sitten ajateltiin: "Ensi vuonna me ollaan ne, jotka hakevat todistukset koko koulun edessä". Nyt niin ajatellaan, mutta sanat ensi vuonna korvaavat sanat ensi viikolla.