Mistä jatkuvan matkakuumeen tunnistaa? No... Siitä, kun on koko ajan kamala hinku ulkomaille ja päässä pyörivät Saksan kuvat. Tilannettahan ei edelleenkään auta kuvien selailu, mutta kun on pakko selata. Tai pakko ja pakko, itsehän minä päätökseni teen ja satun vain katselemaan niitä kuvia aina välillä. Keväällä sentään on tiedossa pienimuotoista helpotusta matkakuumeeseen, siitä lisää sitten silloin.

Vielä joskus haluan Saksaan uudestaan. Piste. Mielellään vaikka vähän eri paikkoihin. Berliiniin vielä joskus. Saksa-innostuksen alusta asti Berliini on ollut sellainen pakko-päästä-tuonne-joskus-paikka. Olen todella iloinen siitä, etten kasilla saanut valinnaiseksi ranskaa vaan jouduin ottamaan varavalinnaisen saksan. Selvästikin tämä Saksa-juttu on minulle sopivaa, samoin saksan kieli. Ja niin, tykkään saksasta ja ruotsista.

Vielä joskus haluaisin Saksan lisäksi käydä uudestaan Itävallassa, Italiassa kunnolla, Sveitsissä, Ranskassa ja Isossa-Britanniassa. Venäjälläkin voisi käväistä, samoin Ruotsissa ja Norjassa. Ainakaan tällä hetkellä en haaveile Yhdysvalloista. Kanada voisi olla ihan kiva. Pakko tosin tunnustaa, että ajatuksena lentokonematkat pelottavat. Olen ollut puolitoistavuotiaana lentokoneessa, joten kokemukset ovatkin tosi huimat.

Sitten asiasta toiseen. Vanhojentanssit, jotka ovat edessä helmikuussa 2013 - toisien sanoen ensi vuonna. Kamala tarve selata mekkoja ja miettiä kaikkea. Kampaajalle on varattu aika jo viime vuoden puolella. Joskus kolme vuotta sitten ajattelin, että kun pääsen lukioon, en varmasti tanssi. No, mielipiteet muuttuvat, kuten huomaa.

Toinen toistaan ihanampia mekkoja on siis bongattu nettikaupoista. On jo alkanut muotoutua kuva siitä, millainen mekko olisikaan oikeasti tosi kiva. Samoin jotkut hansikkaat tai vastaavat ovat must-have-listalla. Kengistä ei ole niin suurta stressiä, niitä kun ei kukaan tule kurkkimaan. Pitää vain katsoa, ettei korko ole liian korkea. Jos olisi hyvinkin korkeat korkkarit, voisi olla, että kaatuisin, nyrjäyttäisin nilkkani tai muuta vastaavaa minulle tyypillistä. Tai ainahan voisi olla, että mekko repeäisi heti, että mekon päälle kaatuisi jotain... Että sitä, että tätä. Enköhän osaa huolehtia siitä, että mekko pysyy silloin kunnossa.