Ja niin Rainbow Railway on ollut olemassa kolmen vuoden ajan. Monenlaistahan näiden vuosien aikana on käynyt. Maaliskuussa 2009 oli vielä menossa seitsemännen luokan kevätlukukausi, nyt olen lukion ensimmäisellä luokalla. Peruskoulu on siis tullut tämän blogin puitteissa saatua loppuun, eikä tämän blogin loppu näytä ihan lähiaikoina koittavankaan.

Viime vuonna tein kattavamman postauksen vuosien välisistä muutoksista, joten ei tähän sen enempää. Postaukset ovat (onneksi) muuttuneet vähän toiseen suuntaan kuin alussa. Muutosten ansiosta tämä blogi on tosin tainnut pysyä pystyssä. Tuskinpa jaksaisin enää otsikoida postauksia: "Heips!" tai "Moi!". Välillä tulee tosin pähkäiltyä otsikkoa todella pitkään.

Täten lupaan pyhästi (yrittää) pitää tätä blogia ainakin siihen asti, kun minusta tulee ylioppilas. Syksyn 2014 ylioppilas. Siihen on vielä aikaa.