Viikko postaamatta mitään. Vaan on siinä syynsäkin, nimittäin iki-ihana ystävämme koeviikko. Koeviikko alkoi keskiviikkona ja joka ikinen päivä on joku koe. Yksi koe oli koeviikon ulkopuolinen koe. Takana siis neljä koetta ja edessä kolme. Eikä yhden yhtä vapaapäivää, mutta mitäs suunnittelin tällaisen lukkarin.

Tein lukusuunnitelmaa, mutta sehän nyt ei toteutunut ollenkaan... Mikään ei ole (vielä) jäänyt viimeiseen iltaan, kaikenlainen kokeisiin lukeminen on vain alkanut ajateltua myöhemmin. Jotenkin kovasti houkuttelee aina käväistä ihan nopeasti Facebookissa ja vielä ihan nopeasti Bloglovinissa.

Reilu viikko sitten pääsin eroon oikomishoidosta. Se prentetiokaari (mikä lienee) otettiin pois. Ala-asteen tokaluokalla sain ekan kerran niskavetohammasraudat. Ja nyt pääsin oikomishoidosta. Olen vähitellen sopeutunut siihen, ettei sitä prententiokaarta ole enää eikä siis tarvitse laittaa sitä yöksi. Sekin kun ehti olla melkein kaksi vuotta, joten siihen tottui, vaikka aluksi muuta ajattelinkin.