Otsikko liittyy tietysti omalla tavalla tähän aiheeseen. Ja otsikkohan on Anna Abreun kappaleesta 7 Days 7 Nights.

Ajattelin nyt kirjoittaa koulukiusaamisesta. Tuntuu, että silloin, kun sitä tapahtuu paljon, ei ole mitään keinoa saada sitä loppumaan. Itse en ainakaan keksi kunnollista keinoa saada kiusaamista loppumaan. Luin jostain viime vuoden Demistä, että kiusaaminen sanotaan usein johtuvan siitä, ettei kiusaajalla itsellään ole hyvä olla, mutta kiusaaminen saattaa myös johtua siitä, että kiusaaja haluaa parantaa asemaansa luokassa.

Mua kiusattiin ala-asteella. Enää en muista kunnolla syitä, mutta niitä kiusaaja voi repiä vaikka mistä: musamausta, pukeutumisesta, ulkonäöstä muuten vaan, harrastuksista, kaikesta. Sanotaan että kiusaamisesta pitää heti kertoa jollekin, mutta se ei ole niin helppoa. On helppo sanoa, että pitää kertoa heti, mutta se onkin vaikeampaa tehdä.

Kiusaaminen ei ole missään nimessä hyväksyttävää, sillä siitä voi jäädä vuosikausiksi traumat. Mua ei oo enää vuosiin kiusattu. Ja oon iloinen siitä, etten oo koskaan joutunu teeskenteleväni kiusaamisen takia tykkääväni jostain mistä en tykkää. Nyt, jos joku alkais kiusata, uskaltaisin sanoa takaisin.