25.4.

Sää oli kaunis, joten suunnattiin kasvitieteelliseen puutarhaan kuvaamaan. Sorsia tuli kuvattua aika paljon, sain ikuistettua jopa kahden sorsan pienen nujakan. Kierreltiin vähän ja katseltiin taas niitä sorsia. Lopulta kameran 8GB muistikortti meni täyteen ja piti vaihtaa pienempi tilalle. Lähdettiinkin sitten kiertelemään kaupungille.

Äiti näytti minulle vanhan yliopiston päärakennuksen. Joku kahvila jossain oli kiinni, muuten oltaisi menty sinne. Käytiin Toomemäellä (siellä oli käyty jo edellisenäkin päivänä) ja tsekattiin kirkko. Kun tultiin Raekoja Platsille, suihkulähde ei harmi kyllä suihkunnut. :(

Oltiin menossa Kaubamajaan ja nähtiin suomalainen katusoittaja, jolla oli mukana kissa. Kissa osasi hypätä käskystä eräänlaiselle lautaselle ja sai kalan palkakseen. Taisi olla kissa tottunut moiseen.

Kaubamajan jälkeen suuntana oli hotelli, läppärillä oloa ja kouluhommia. Säikytin itseni peruste4ellisesti kameran kuvien siirron kanssa - ja turhaan.. Sain sitten ne kuvat siirrettyä koneelle. Ostettiin samana iltana jostain kaupasta Kaubamajasta muistitikkukin. Sitten suunnatana oli Aura-keskus (vesikeskus). Liukumäkiin en uskaltautunut, mutta ihan kivaa oli. Kelluke"rengas" oli hauska! Ja "koripalloalue". Vedenkestävä pokkarini vain päätti lakata toimimasta, joten vietiin se pukukoppiin.

Käytiin myös porealtaasta, jonka jälkeen iso allas (jossa oli virta) tuntui kylmältä. Niinpä lähdettiin hotellille. Pokkarin sisällä oli vettä... Myöhemmin se saattoi käynnistyä tai olla pimeänä, en muista enää. Joka tapauksessa syötiin taas La Dolce Vitassa - kasvispasta-annos ja ns. pirtelö. Herkullista.