27.4.

Aamupalan jälkeen oli KGB-museokierros. Viru-hotellin ylimmässä kerroksessa on nimittäin KGB-museo. Siellä sai kuulla kaikenlaista kiinnostavaa. Hotellissa oli kuulemma vakoiltu ulkomaalaisia. Joidenkin huoneiden välisissä seinissä oli ollut mikrofoneja. Näihin huoneisiin oli sijoitettu epäilyttävät ulkomaalaiset. Kierroksen jälkeen katsottiin Valuuttabaarissa elokuvapätkä ja ostettiin vähän matkamuistoja.

Kierroksen jälkeen käytiin äidin kanssa Mäkkärissä (okei, vain minä söin). Kierreltiin vanhaa kaupunkia. Välillä satoi vähän. Voinpahan vain sanoa, että jalat kipeytyivät siinä puuhassa aika lailla. Ja kamera oli ahkerassa käytössä, kuten ennenkin.

Käytiin kaksi kertaa Kaubamajan ruokakaupassa. Toisella kertaa ostettiin ruokaa. Kanasalaattia ja kinkkutahna-alkupaloja. Ne alkupalat olivat tosi hyviä! Katsottiin myös Rio-elokuvaa, joka tuli telkkarista. Suomeksi.